Icon
Digitaalinen ulkomainonta Markkina

Ulkomainonnan iso vahvuus on sen laaja tavoittavuus ja tämän aseman myötä mainospanostukset ”viimeiseen massamediaan” ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Kun mainospanostuksia tarkastellaan tarkemmin, on digitaalinen ulkomainonta (DOOH) erityisesti se osa-alue joka kasvattaa ulkomainonnan osuutta mediakakusta.

Digitaalisen ulkomainonnan työryhmä näki päivänvalon loppuvuodesta 2019 ja aktiivisten osallistujien joukko on kasvanut perustamiskokouksen jälkeen merkittävästi. Ryhmän ydintehtävä on kuitenkin ennallaan ja edelleen äärimmäisen ajankohtainen; Tehdä digitaalisesta ulkomainonnasta mahdollisimman helposti ymmärrettävää ja ostettavaa sekä ruokkia koko DOOH-markkinaa kehittävää vuoropuhelua.

Työryhmä on saanut paljon aikaan, josta muutamana esimerkkinä säännöllisesti päivittyvä DOOH-ostajan opas sekä vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ensimmäistä kertaa tehty selvitys digitaalisen ulkomainonnan mainospanostuksista: Suomessa 36 miljoonaa DOOH-euroa vuonna 2021.

Ryhmän sisäisen retron myötä tulevaisuuden todennäköisinä aiheina tullaan työstämään esimerkiksi ulkomainonnan mittaamisen kehittämistä tai sitä, miten voisimme saattaa yhä useamman tietoon digitaalisen ulkomainonnan upeita case-esimerkkejä meiltä ja maailmalta. 

Puheenjohtaja: Jesse Jussila, Clear Channel
Varapuheenjohtaja: Tapio Pankko, Mediateko

Tahdotko mukaan? Ota yhteyttä pasi.raassina@iab.fi

 

 

 

Työryhmän jäsenet:

  Sanna Ikonen, GroupM
Ismo Intovuori, Medialiiga
Susanna Kaukoniemi, Hillagroup
Tapio Pankko, Mediateko
      Sami Käyhkö, Craneworks.    
Sanna Rajala, MBWW
Maaret Koskinen, Ilkka
Helmi Panula, NORR3
Tommi Fäldt, Outshine
Jenni Heinonen, MEKS

Mira Karvonen, Dagmar
Jarno Rantala, Craneworks
Jenni Remes, Omnicommediagroup
Heidi Pukkila, Dagmar
Marianne Lehtonen, JCDecaux
Heikki Pennanen, Outshine
    Emma Syyrakki, Media Audit Finland   
Ilpo Luukka, Clear Channel
Aapo Koro, Outshine
Elina Sohlberg, MEKS

Sameli Kujala, SOK
Jesse Heimonen, Mediani
Marja Uski, Iniative
Anne Kemppainen WMGlobal
Jesse Jussila, Clear Channel
Liina Luukkonen, Kesko
Jani Ritaranta, Ocean Outdoor
    Jukka Leskinen Ocean Outdoor.  
Mari Kauppinen, JCDecaux
Ramon Vadell, Aktiivimedia
Heta Laitinen, Aktiivimedia

 


 

 

DIGITAALISTEN ULKOMAINOSPINTOJEN KARTTA:

 

Digitaalisen ulkomainonnan ostajan -opas lataa opas
Digitaalisen ulkomainonnan tila lataa opas
DOOH-tunnusluvut

MITTAAMINEN | RAPORTOINTI | LOOP/SOV | HINNOITTELU

Lataa
DOOH-case

IAB Finlandin DOOH työryhmän koostama casepankki

Lataa
Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä...

lue lisää