Icon
Antti Kallio ja Christopher Fernandez IAB Finlandin hallituksen PJ-kaksikoksi Uutiset & blogi

Antti Kallio ja Christopher Fernandez IAB Finlandin hallituksen PJ-kaksikoksi

26.01.2024 | IABvieras

Dagmarin Chief Business Officer Antti Kallio valittiin tammikuun kokouksessa yksimielisesti IAB Finlandin hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2024. Varapuheenjohtajan nuijaa tänä vuonna heiluttaa viime vuoden tapaan Kinesson Pohjoismaiden liiketoiminnasta vastaava Christopher Fernandez.

“Elämme taas suurta muutoksen aikaa, missä mm. tekoäly, vastuullisuus ja muuttuva lainsäädäntö muokkaavat isosti toimialaamme. IAB:lla on arvokas rooli digimarkkinan vaikuttajana, jotta markkina kasvaa myös tulevina vuosina tasaisesti sekä rikkaasti. Puheenjohtajaroolin otan innolla vastaan, sillä IAB on ollut viime vuosien ajan hienossa kasvussa oikeastaan kaikilla mittareilla tarkasteltuna”, kommentoi Antti Kallio uutta rooliaan.

IAB Finlandin tammikuun hallituksen kokouksessa käytiin puheenjohtajavaalien lisäksi läpi myös vuoden 2024 toimintasuunnitelma sekä painopisteet. Yleisen epävarmuuden lisäksi digimarkkinan suurimmat muutosvoimat vuonna 2024 koostuvat IAB:n mielestä kolmannen osapuolen evästeiden poistumisesta, lainsäädännön tarkentumisesta, tekoälystä sekä asiakaspolkujen muuttumisesta. Muutosvoimiin tuomme selkeyttä jäsenten toiveita kuunnelle seuraavin painopistein:

  1. Digimainonnan vastuullisuus
  2. Data ja kohdentaminen
  3. Tuloksellisuus ja mittaaminen.


“IAB ottaa vuoden 2024 vastaan positiivisin tunnelmin. Uskomme parempaan huomiseen ja siihen, että digimarkkina kasvaa tänä vuonna vuotta 2023 nopeammin. IAB Europen pääekonomisti Daniel Knapp ennustaa Euroopan 2024 digimarkkinan kasvavan peräti lähes kahdensan prosentin vuosivauhdilla. Lisäksi kasvava IAB Finlandin jäsenmäärä, aktiivinen työryhmätoiminta sekä ennätyksellisen kokoonpano IAB:n Industry- ja Premium -kumppaneita luo vuoden alkuun paljon positiivisuutta”, kommentoi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina.

Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan IAB:sta ja vuoden 2024 suunnitelmista enemmän, ole yhteydessä Toiminnanjohtaja Pasi Raassinaan pasi.raassina@iab.fi, 040 575 3726.

IAB Finlandin työryhmät 2024

  • Tietosuoja
  • Martech
  • Vastuullinen digimainonta
  • Ohjelmallinen ostaminen
  • Sisältömarkkinointi
  • Videomainonta
  • Digitaalinen audio
  • Digitaalinen ulkomainonta
  • Sosiaalisen median markkinointi
  • Data
  • Retail media
  • Gaming

IAB Finland ry:n hallitus 2024

  • Adform Software Finland, Jenni Korhonen
  • Alma Media, Johanna Vartiainen
  • Clear Channel Suomi, Lassi Tolonen
  • Dagmar, Antti Kallio
  • Elisa, Eliisa Puikkonen
  • Kesko, Janne Lehtinen
  • Kinesso/Matterkind, Christopher Fernandez
  • Neste, Antti Ellonen
  • RTL, Aki Ronkainen
  • Sanoma, Jaakko Kuivalainen
  • SOK Smart Marketing, Jukka Veteläinen
  • Veikkaus, Niclas Kourula

Pasi Raassina
Toiminnanjohtaja
IAB Finland
040 575 3726 / pasi.raassina@iab.fi


Antti Kallio
Chief Business Officer / IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja
Dagmar
040 529 8069 /antti.kallio@dagmar.fi


IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 30 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

29.11.2024

Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää

01.11.2024

IAB arvioi natiivimainonnan määrän Suomessa

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on arvioinut natiivimainonnan määrän Suomessa. Suurimpien kotimaisten mediatalojen sekä natiiviverkostojen myymän natiivimainonnan kumulatiivinen määrä vuonna 2023 oli noin 15,8 miljoonaa euroa. 

lue lisää

28.10.2024

MIXX kumppanuudet myynnissä!

Haemme 2-3 Platina -kumppania MIXX Awardsille, IAB:n toista kertaa järjestämälle värikkäälle palkintogaalalle, jossa digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät kerätään yhteen.

lue lisää