IAB Europelle langettava päätös TCF-standardiin liittyen
Belgian tietosuojaviranomainen APD antoi 2.2.2022 päätöksen koskien IAB Europen fasilitoimaa TCF-standardia. Päätöksen mukaan IAB Europe on rekisterinpitäjän roolissa TCF:n TC-Stringissä, joka tulkittiin päätöksessä henkilötiedoksi. Päätöksessä esitettiin myös muita teknisiä ja juridisia TCF standardiin liittyviä, kehitystyötä vaativia muutosvaatimuksia. IAB Europe tuomittiin yhteensä 250 000€ sakkoihin. APD:n päätöksentekoon osallistuivat myös muiden EU-maiden tietosuojaviranomaiset ja siten päätös on lähtökohtaisesti sitova kaikissa EU-maissa. IAB Europen on toimitettava seuraavan kahden kuukauden kuluessa APD:lle kehityssuunnitelma päätöksessä mainittujen puutteiden korjaamiseksi. Suunnitelman toteuttamiselle on kuuden kuukauden aikajakso sen jälkeen, kun APD on sen hyväksynyt.
Huomioitavaa on, että päätös koskee vain IAB Europea eikä TCF standardia hyödyntäviä yrityksiä. IAB Europe on myös päättänyt valittaa tuomiosta Belgian markkinaoikeuteen. Belgian viranomaisten laatima päätösdokumentti englannin kielellä löytyy täältä ja IAB Europen tiedotteen pääsee lukemaan tästä. Alle on vielä koottu yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia päätökseen liittyen. Lisätietoja voi kysellä IAB:n toiminnanjohtaja Pasi Raassinalta (pasi.raassina@iab.fi, 040-575 3726)
OVATKO TCF:N MUKAISET EVÄSTEKYSELYT NYT LAITTOMIA?
Ei. APD:n päätöksessä ei ole mitään, mikä viittaa siihen, että itse suostumuskyselyt ovat laittomia. APD pyytää lisätietoja ja selvityksiä etenkin henkilötietoihin verrattavaan TC-Stringiin liittyen.
PITÄÄKÖ KAIKKI TCF:N KAUTTA KERÄTTY DATA POISTAA?
Ei. APD:n päätöksessä lukee, ettei se voi vaatia kaikkien toimijoiden poistavan TCF:n kautta kerättyä dataa. Vaatimus datan poistamisesta koskee vain TCF:n ns. global scope -asetuksen avulla kerättyä dataa, joka poistui käytöstä jo kesällä 2021.
POISTUUKO OIKEUTETUN EDUN PERIAATE TCF:STÄ?
APD:n päätöksen mukaan oikeutettuun etuun turvautuminen oli riittämätön tarkoituksiin, joihin liittyy kohdennettua mainontaa tai käyttäjien profilointia. Siksi on tällä hetkellä epäselvää, mitä oikeutetun edun periaatteelle kokonaisuutena tapahtuu. IAB Europe jatkaa keskustelua asiasta APD:n kanssa.
MIKÄ ON TC-STRING JA MIKSI APD PITÄÄ TC-STRINGIÄ HENKILÖTIETONA?
TC-string on CMP-työkalujen luoma digitaalinen ns. merkkijono, johon kirjoitetaan kuluttajan evästehyväksyntään liittyvät valinnat. TC-stringiin kerätyt tiedot voi jakaa läpi digimarkkinan arvoketjun esimerkiksi ohjelmallisen ostamisen työkaluihin.
APD:n päätös ei yksiselitteisesti määritä, että TC-string mahdollistaa yksittäisen käyttäjän tunnistamisen. Mutta päätöksen mukaan yhdistämällä TC-stringin sisältämä tieto muuhun dataan, esimerkiksi käyttäjän IP, on yksittäisen käyttäjän tunnistaminen mahdollista.
ONKO IAB EUROPE VALITTAMASSA PÄÄTÖKSESTÄ EU:N MARKKINAOIKEUTEEN?
Kyllä, IAB Europe julkaisi 11.2 tiedotteen, jossa kertoi valittavansa päätöksesä Belgian markkinaoikeuteen. Lue lisää täältä!
ONKO OPENRTB NYT LAITONTA?
APD:n päätös ei käsittele OpenRTB:n laillisuutta, vaan keskittyy IAB Europen hallinnoiman TCF-standardiin ja etenkin sen TC-stringiin.
TULEVATKO PAIKALLISEN TIETOSUOJAVIRANOMAISET OLEMAAN YHTEYDESSÄ TCF-KÄYTTÄJIIN ESIMERKIKSI SUOMESSA?
Periaatteessa ja todennäköisesti ei. Ensinnäkin oikeusprosessi on vielä kesken, eli siihen voidaan hakea yhä muutosta ja IAB Europella on joka tapauksessa kaksi kuukautta aikaa esittää APD:lle suunnitelmat TCF:n kehittämiseen. Paikallisten viranomaisten toimenpiteet näin keskeneräiseen tapaukseen eivät missään nimessä ajaisi prosessia prosessia eteenpäin. Lisäksi tulee muistaa, että APD:n päätös ei tee TCF:n käyttämisestä laitonta.
11.12.2024
IAB Studio: Uusi yhteistyö ottaa kaikki mukaan Retail Mediaan
IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa studiossa Pasin kanssa ovat Hannaleena Koskinen Allerilta ja Teemu Kurri Craneworks / Doohlabsilta. Tällä kertaa studiossa otettiin kantaa kuumimpaan mediatrendiin, eli puhutaan retail mediasta.
lue lisää03.12.2024
Katsaus kuluneeseen vuoteen 2024: Ohjelmallinen Gaming
Gaming mainonta on ollut nousevia aiheita ohjelmallisessa ostamisessa vuoden 2024 aikana. Otimme IAB:n kanssa katsauksen kuluneeseen vuoteen gaming mainonnan parissa ja haastattelimme ohjelmallisen asiantuntijaa Nina Nordmania (Kinesso, IPG Mediabrands) sekä videomainonnan asiantuntijaa Aleksi Ylitaloa (RTL AdAlliance).
lue lisää29.11.2024
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa
Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso.
lue lisää29.11.2024
Kuinka hyödyntää tekoälyä vastuullisesti markkinoinnissa?
Tekoäly on noussut nopeasti markkinoinnin ammattilaisten tehokkaaksi työkaluksi, joka parantaa ideointia, sisällöntuotantoa ja analysointia. Vaikka tekoäly tuo mukanaan huomattavia etuja, kuten työprosessien nopeutumista ja automatisointia, sen käyttö edellyttää vastuullisuutta ja eettistä harkintaa. Tässä artikkelissa käsittelemme tekoälyn käyttöä markkinoinnin tukena ja vastuullisia käytäntöjä, jotka auttavat rakentamaan kestävää ja eettistä markkinointia.
lue lisää