Icon
IAB Finland mukaan hankkeeseen nuorison lukutaidon parantamiseksi IABlogi

IAB Finland mukaan hankkeeseen nuorison lukutaidon parantamiseksi

19.11.2018

IAB Finland haastaa Suomen media- ja markkinointiviestintäalan osallistumaan YK:n ja maailman kuuden suurimman markkinointikonsernin käynnistämään Little by Little -hankkeeseen. Hankkeen pyrkimyksenä on rohkaista Z-sukupolveen kuuluvia nuoria toimimaan kestävän ja paremman elämän puolesta.

Suomen hankkeessa teemana on nuorten rapistuva lukutaito ja vähenevä kiinnostus toimitettuja sisältöjä kohtaan. Tänä päivänä kymmenesosa peruskoulun päättävistä suomalaisnuorista ei osaa lukea kunnolla. Heidän valmiutensa ilmasta itseään tai ymmärtää monimutkaisia asiakokonaisuuksia ovat puutteelliset ja lähtökohdat yhteiskunnassa pärjäämiseen heikot.

Ensimmäisenä toimenpiteenä hankkeeseen osallistuvat suomalaiset media- ja markkinointiviestintäalan yritykset julkistavat keväällä 2019 yhteisen kampanjan, jonka tavoitteena on houkutella nuoria sisältöjen pariin.

- Nuorten heikkenevä lukutaito ja -into ovat yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa erityisesti sisältöjä tuottavia ja jakelevia jäseniämme. Kollektiivinen huoli perustaidon tasosta on siis myös yritysvastuukysymys, johon meillä on hyvät valmiudet vastata. Little by Little -hanke on erinomainen konkreettinen keino rakentaa parempaa huomista. On yritysten ja koko yhteiskunnan edunmukaista varmistaa, että nuoret itse hakeutuvat laadukkaiden sisältöjen pariin tulevaisuudessakin, toteaa IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

Nuorisohanke kokoaa ensimmäistä kertaa Suomen media- ja markkinointiviestintäalan yritykset laajalla rintamalla tekemään yhdessä hyvää. Kumppanina hankkeessa toimii Lasten ja nuorten säätiö.

- Lasten ja nuorten säätiö edistää nuorten kykyä toimia muuttuvassa maailmassa. Lukutaito vaikuttaa keskeisesti nuorten tulevaisuuteen ja on siksi vahvasti esillä myös säätiön työssä. Työtä tehdään esimerkiksi kouluvierailujen ja työpajojen muodossa jo nyt, laajoja kansallisia verkostoja hyödyntäen, sanoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.

YK:n Little by Little -hankkeessa ovat mukana Dentsu Aegis Network, Havas Media, Interpublic, Omnicom, WPP sekä Wielden+Kennedy. IAB Finlandin johdolla käynnistettävään Suomen hankkeeseen mukaan ovat jo lupautuneet Alma Media, Dentsu Aegis Network, Google ja TBWA.

Lisätietoja

Birgitta Takala
toiminnanjohtaja
040 543 9165
birgitta.takala(at)iab.fi

Olli Alanen
toiminnanjohtaja
Lasten ja nuorten säätiö
050 502 5007
olli.alanen(at)nuori.fi

Viitattu

Markkinointi & Mainonta 19.11.2018: Media-ala yhdistää voimansa nuorten lukutaidon puolesta – "Jos lukutaito katoaa, laadukkaita sisältöjä ei lue kukaan"