Icon
IAB Studio: Videomarkkinoinnin osuus markkinoinnissa kasvaa ennätyksellisen kovaa vauhtia IABlogi

IAB Studio: Videomarkkinoinnin osuus markkinoinnissa kasvaa ennätyksellisen kovaa vauhtia

18.10.2022 | iab

IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa meillä on studiossa Miran kanssa Aki Ronkainen Smartclipiltä ja Jussi Lehtonen Henkivakuutusyhtiö Kalevalta. Tässä jaksossa Mira, Aki ja Jussi keskustelevat videomainonnan kasvusta markkinoinnissa.

IAB Europen Adex - raportti

Liikkuvan kuvan sisältöjen käyttö on kasvanut valtavasti ihmisten keskuudessa ja eri kanavissa ja on erittäin hienoa huomata, että mainostajat ovat reagoineet tähän ja ottaneet käyttöön liikkuvan kuvan ja videomainonnan erilaisia muotoja. Adex raportin mukaan video on kasvanut ennen näkemättömällä vauhdilla ja vuoteen 2021 verrattuna videomainonnan osuus on muuttunut seuraavasti: Display-mainonnan osuus on kasvanut 46 % ja somen sisällä videomainonnan osuus on kasvanut jopa 50 %. Positiivisena yllätyksenä oli myös kotimaisen outstreamin kova kasvu. Viime aikoina on havaittu myös suurta kiinnostusta uudempia videomainonnan ympäristöjä, kuten connected TV:tä ja Gaming-mainontaa, kohtaan.

Videomainonnan pirstaloituminen moniin eri kanaviin

Muiden digitaalisten ympäristöjen ohella, myös videon kulutus, on jakautunut moniin eri kanaviin ja laitteisiin. On laadukkaasti ja isolla rahalla tuotettuja sisältöjä ja toisaalta lyhyitä käyttäjien omia toisilleen luomia sisältöjä, jotka leviävät TikTokin ja Instagramin Reelsin kaltaisilla alustoilla. Tämä tuo luonnollisesti haasteita mainostajille, pitää olla valmius toimia monipuolisesti ja sujuvasti eri kanavissa. Hyväksi todettu viesti ei aina toimi kaikissa kanavissa vaan tuotannon pitää monimuotoistua samassa syklissä kuin ympäristöt monipuolistuvat. Kuluttajakäyttäytymisen ymmärtäminen on päivä päivältä tärkeämpää. 

Käy myös lukemassa Akin ja Jussin kirjoittama artikkeli mainoseurojen vaikuttavuus videomainonnan eri kanavissa.

Kuuntele koko jakso tästä:

 

Kiinnostaako yhteistyö IAB Studion kanssa? Ota yhteyttä mira.vaurula@iab.fi!

Seuraa sarjaa seuraavissa kanavissa: 



11.12.2024

IAB Studio: Uusi yhteistyö ottaa kaikki mukaan Retail Mediaan

IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa studiossa Pasin kanssa ovat Hannaleena Koskinen Allerilta ja Teemu Kurri Craneworks / Doohlabsilta. Tällä kertaa studiossa otettiin kantaa kuumimpaan mediatrendiin, eli puhutaan retail mediasta.

lue lisää

03.12.2024

Katsaus kuluneeseen vuoteen 2024: Ohjelmallinen Gaming

Gaming mainonta on ollut nousevia aiheita ohjelmallisessa ostamisessa vuoden 2024 aikana. Otimme IAB:n kanssa katsauksen kuluneeseen vuoteen gaming mainonnan parissa ja haastattelimme ohjelmallisen asiantuntijaa Nina Nordmania (Kinesso, IPG Mediabrands) sekä videomainonnan asiantuntijaa Aleksi Ylitaloa (RTL AdAlliance).

lue lisää

29.11.2024

Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

29.11.2024

Kuinka hyödyntää tekoälyä vastuullisesti markkinoinnissa?

Tekoäly on noussut nopeasti markkinoinnin ammattilaisten tehokkaaksi työkaluksi, joka parantaa ideointia, sisällöntuotantoa ja analysointia. Vaikka tekoäly tuo mukanaan huomattavia etuja, kuten työprosessien nopeutumista ja automatisointia, sen käyttö edellyttää vastuullisuutta ja eettistä harkintaa.  Tässä artikkelissa käsittelemme tekoälyn käyttöä markkinoinnin tukena ja vastuullisia käytäntöjä, jotka auttavat rakentamaan kestävää ja eettistä markkinointia.

lue lisää