Johda joukkosi kohti digitaalisuutta ja avoimuutta
Digitaalisuuden myötä avoimuuden ja yksityisyyden raja on tullut yhä häilyvämmäksi. Kirjoitin muutama viikko sitten siitä, miksi huono johtaja pelkää avointa kommunikaatiota ja siksi myös sosiaalista mediaa. Tällä kertaa mietin, miten voimistaa oman yrityksen kulttuuria sekä muuttaa johtajuutta vastaamaan uusia digitaalisuuden mukanaan tuomia haasteita.
On selvää, että yleisimmät suomalaisten pelkäämät asiat ovat uuden pelko sekä epävarmuus tulevasta ja omasta kyvystämme oppia ja hallita uutta. Siksi johtajan rooli muutoksessa on äärimmäisen tärkeä. Meidän tulee aloittaa muutos kulttuurista. Meidän tulee varmistaa johtoportaan esimerkillä tulevan hyväksyminen, virheet sekä epäonnistuminen.
Yksi kestävän kehityksen perustavista ajatuksista on prosessien dokumentointi. Kestävän kehityksen tehtävänä on varmistaa jatkuva oppiminen, muutosvalmiuden ja prosessien toimivuus sekä pitkällä aikavälillä tuloksekas toiminta. Toinen tekijä muutoksessa on strategiatyö. Strategian perimmäinen tarkoitus on luoda näkemys, johon johdettavat voivat uskoa ja johon he voivat konkreettisesti sitoutua; annetaan siis muutokselle merkitys.
Onnistumisen varmistamiseksi strategiatyössä on hyvä asettaa muutamia tavoiteltavia asioita:
• Organisaation strategia on selkeä ja johdonmukainen
• Organisaation käsitys tulevaisuuden toimintaympäristöstä on jäsentynyt ja selkeästi määritelty
• Yrityksessä on strategisten tavoitteiden saavuttamista kuvaavat tunnusluvut ja mittarit
• Strategian kommunikointi on yrityksessä aktiivista
• Organisaation strategiaprosessi on luonteeltaan osallistava
(Juuti 2006)
Kommunikointi on yrityksessä aktiivista ja läpinäkyvää. Prosessit ovat osallistavia.
Jos mietimme digitaalisuutta, sosiaalista mediaa ja näiden tuomia mahdollisuuksia, voimme todeta, että strategiatyön apuvälineenä mikään ei toimi paremmin kuin nämä skaalautuvat interaktiiviset kanavat. Ensisijainen korjattava jokaiselle meille on oma tahtotasomme. Ilman sitä tulemme epäonnistumaan tehtävässämme johtaa muutosta onnistuneesti. Tästä erinomaisen esimerkin tarjoaa Stockmann. Heille tarjoiltiin tarvittava tieto hopealautasella. Heidän ongelmiaan pohdittiin avoimesti, heitä opastettiin ja vain yksi asia esti muutoksen: johdon tahtotaso sitoutua muutokseen.
Ilman tahtoa ei ole johtajuutta ja ilman johtajuutta ei ole muutosta!
Miten tämä sitten tehdään käytännössä?
Tuloksellisessa viestinnässä meidän tulee kaivaa vanhat missiot ja visiot pöytälaatikosta ja käyttää niitä uuden strategian luomisessa. Vain siten saamme aikaan tuloksia. Vain siten sitoutamme johdettavat oman toiminnan kehittämiseen ja muutokseen. Vain siten voimme onnistua!
Mirja Antila 2013
Kaiken avain on strategian johtaminen tulevaisuuden tekemisessä. Yrityksenä ja tekijöinä voimme valita kolmesta suunnasta.
Voimme olla reaktiivisia, jolloin suhtautumisemme tulevaisuuteen on hyvin passiivista. Emme ole siis itse vastuussa tulevaisuudesta tai tuloksista ja strateginen liikkumavara on erittäin vähäistä, jolloin sitoutuminen ja osallistaminen on vaikeaa.
Toisena vaihtoehtona on sopeutuminen ympärillämme tapahtuvaan murrokseen ja muutokseen. Suhtautuminen tulevaisuuteen on aktiivisempaa ja strategista liikkumavaraa on säädelty. Sopeutuminen altistaa vieläkin ulkoisille tekijöille, jolloin muutoshalukkuus ja muutokseen sitoutuminen voi ailahdella voimakkaasti.
Parhaan tuloksen saamme sitomalla yrityksen ja sen tekijät aktiiviseen tulevaisuuden tekemiseen. Strategia on kirjattu, mittarit on asetettu ja visio sekä missio tukevat tekemistä. Kommunikaatiolle on määritelty selkeä rooli ja kommunikaatio on avointa. Päätöksentekoon sitoutetaan ja siihen annetaan mahdollisuus. Näkemysvaje organisaatiossa on näin minimoitu ja jokaisen tason tekijät tuntevat arvonsa ja he ovat osaltaan vastuussa tuloksekkaasta tekemisestä.
Aktiivisessa tekemisessä strateginen liikkumavara on suurta, jolloin yritys on agiili ja muutosvoimainen. Ota siis haaste vastaan ja kehitä strategia digitaalisuuden potentiaalin konkretisoinniksi. Näin olet askeleen edellä kilpailijoitasi.
Kirjoittaja Joonas Villanen toimii Dinglellä Marketing Managerina. Hän auttaa myös yrityksiä sisällöntuotannon haasteissa yrittäjänä. Joonakseen saa yhteyttä Twitterissä ja LinkedInissä.
Dinglen aiemmat vieraspostaukset:
Video: Sosiaalinen media kyykyttää
Kampanjoista jatkuvaan markkinointiin
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa: konteksti on uusi musta
11.12.2024
IAB Studio: Uusi yhteistyö ottaa kaikki mukaan Retail Mediaan
IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa studiossa Pasin kanssa ovat Hannaleena Koskinen Allerilta ja Teemu Kurri Craneworks / Doohlabsilta. Tällä kertaa studiossa otettiin kantaa kuumimpaan mediatrendiin, eli puhutaan retail mediasta.
lue lisää03.12.2024
Katsaus kuluneeseen vuoteen 2024: Ohjelmallinen Gaming
Gaming mainonta on ollut nousevia aiheita ohjelmallisessa ostamisessa vuoden 2024 aikana. Otimme IAB:n kanssa katsauksen kuluneeseen vuoteen gaming mainonnan parissa ja haastattelimme ohjelmallisen asiantuntijaa Nina Nordmania (Kinesso, IPG Mediabrands) sekä videomainonnan asiantuntijaa Aleksi Ylitaloa (RTL AdAlliance).
lue lisää29.11.2024
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa
Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso.
lue lisää29.11.2024
Kuinka hyödyntää tekoälyä vastuullisesti markkinoinnissa?
Tekoäly on noussut nopeasti markkinoinnin ammattilaisten tehokkaaksi työkaluksi, joka parantaa ideointia, sisällöntuotantoa ja analysointia. Vaikka tekoäly tuo mukanaan huomattavia etuja, kuten työprosessien nopeutumista ja automatisointia, sen käyttö edellyttää vastuullisuutta ja eettistä harkintaa. Tässä artikkelissa käsittelemme tekoälyn käyttöä markkinoinnin tukena ja vastuullisia käytäntöjä, jotka auttavat rakentamaan kestävää ja eettistä markkinointia.
lue lisää