Icon
Mitä ohjelmallisen kentässä tapahtuu vuonna 2019? IABlogi

Mitä ohjelmallisen kentässä tapahtuu vuonna 2019?

10.12.2018 | Essi Nikkinen, Alma Media

Tässä kirjoituksessa pureudun vuonna 2019 ohjelmallisessa ostamisessa nouseviin teemoihin: itseostamiseen, videoon, mobiilin, dataan ja brändiformaatteihin.

In-housing

Ohjelmallisen ostamisen in-housaaminen on nousut syksyn aikana puheenaiheeksi markkinoilla. Syynä tähän on mainostajien kasvava kiinnostus oman datan hyödyntämiseen, ostamisen joustavuuteen sekä läpinäkyvyyden lisäämiseen. IAB Finlandin 27.11.2018 HOT or NOT -seminaarin paneelikeskustelussa in-housing-mallin todettiin sopivan pienille yrityksille tai suurille yrityksille, joilla on pitkäjänteinen suunnitelma ja riittävästi resursseja sen toteuttamiseen. Paneelissa keskusteltiin, että yrityksen kannattaa hallita itse ne ohjelmallisen toiminnot, jotka ovat yritykselle oikeasti merkityksellisiä. Jos taas mainostajalla ei ole omaa dataa, voi mediatoimistomalli olla parempi valinta.

Suurimpana hyötynä itseostamisessa on parempi kontrolli omaan dataan, kustannusten muodostumiseen ja siihen, missä mainontaa jaellaan. Itseostaminen voi kuitenkin olla työläs malli, sillä se vaatii mainostajalta pitkäjänteistä sitoutumista, osaavia tekijöitä ja sopivat teknologia-alustat. Tyypillistä onkin in-housata osa toiminnoista – harvemmin on kyse kaiken hoitamisesta itse. Hybridimalli on hyvä valinta silloin, kun halutaan vahvistaa in-housaamisen hyötyjä, mutta omia resursseja ei ole riittävästi. Tällöin ammattitaitoiset tekijät tulevat kumppanitoimistosta.

Video- ja mobiilimainonta

Vuonna 2019 ohjelmallisessa ostamisessa videon ja mobiilin merkitys jatkaa kasvuaan. Uskon, että ensi vuonna tämä näkyy myös tuotekehityksessä uusina mobiili- ja videoratkaisuina sekä vaikuttavampien luovien toteutusten muodossa: videomainonnassa lyhyinä videoina, joissa ydinviesti on heti mainoksen alussa ja mobiilissa aktivoivina personoituina mainoksina - hyvää käyttäjäkokemusta unohtamatta.

Ohjelmallisesti ostetussa mainonnassa mobiilisovellusten ympäristö on haasteellinen. Datan hyödyntäminen on vaikeaa ja konversiomittaus aiheuttaa hankaluuksia. Kuitenkin sovelluskäyttäjät ovat usein sitoutuneita palveluun ja käyttöuseus on ihan omaa luokkaansa. Sovelluskäyttäjät käyttävät vain harvoin samojen palveluiden mobiilisivustoja. Esimerkiksi Iltalehden osalta 75 % käyttäjistä käyttää vain sovelluksia, ei ollenkaan mobiilisivuja. Näitä yleisöjä ei kannata jättää pois kampanjoista oman datan tai konversiomittauksen haasteiden vuoksi.

Data

Ohjelmallisessa ostamisessa data laatu tulee korostumaan vuonna 2019. Emarketerin  mukaan suurimmalle osalle mainostajista ensimmäisen osapuolen datan käyttö on tärkeintä. GDPR:n ja tietomurtojen myötä mainostajat ovat tulleet varovaisemmiksi kolmannen osapuolen datan osalta. Onkin hyvä, että datalta vaaditaan laatua ja kumppaneilta läpinäkyvyyttä. Mainostajien ja ostajien tulee ymmärtää entistä enemmän datan käyttämisen lakisääteisiä velvollisuuksia sekä tapaa, jolla dataa on käsitelty hyödynnettävään muotoon. Erilaiset yhteistyömallit julkaisijoiden datan ympärillä tulevat ensi vuoden aikana varmasti kasvamaan.

Brändiformaatit

Ohjelmalliseen on yhä enenevissä määrin tullut vaikuttavia brändimainonnan mainosratkaisuja, kuten paraati + tapetti, interscroller sekä erilaiset rich media -ratkaisut ja erilaisia isoja mainospintoja, joilla on hyvä huomioarvo. Odotan, että vuonna 2019 ohjelmallisessa ostamisessa suuntaus onkin kokonaisvaltaiseen markkinointiin täydentämään perinteistä taktista mainontaa.

Vuonna 2019 itseostaminen ja hybridimalli kasvavat, ja mainostajan onkin hyvä pohtia, mikä on sopiva malli juuri itselle. Vaatimukset datan laadun suhteen ovat kasvaneet ja mainostajat etsivät oman datan rinnalle myös muita turvallisia vaihtoehtoja. Ensi vuodelta odotan myös vaikuttavampia toteutuksia videossa ja mobiilissa sekä laajempaa brändiformaattien hyödyntämistä.

Kirjoittaja Essi Nikkinen on media-asiantuntija Alma Median ohjelmallisen ostamisen tiimissä.

22.05.2024

Alma Media tarjoaa ohjelmallisen mainonnan tilannekatsauksen: Näin Suomi bidaa vuonna 2024

Alman vuoden 2024 alussa toteutettu Näin Suomi bidaa -kyselytutkimus on jälleen saanut paljon huomiota valottaessaan ohjelmallisen mainonnan tilan Suomen markkinoilla. Kyselyyn vastasi yli sata ohjelmallista mainontaa ammattimaisesti toteuttavaa henkilöä, kattavasti niin mediatoimistoista kuin mainostajan trading deskeissä.

lue lisää

19.06.2023

Digimainonnallakin on hiilijalanjälki - Alma Media mittaa sen

Alma Media on aloittanut digitaalisen mainonnan hiilijalanjäljen mittaamisen ensimmäisenä mediatalona Suomessa. Hiilijalanjälki raportoidaan osana kampanjoiden tuloksia ja sen mittaaminen toteutetaan yhteistyössä kansainvälisen, mittaamiseen erikoistuneen Scope3:n kanssa.

lue lisää

07.06.2022

Alma tutki suomalaisen ohjelmallisen mainonnan ostajakenttää – kokosimme myös viisi vinkkiä ohjelmalliseen mainontaan

Halusimme Almalla selvittää, miten ohjelmallista mainontaa tehdään Suomessa ja millaiset lainalaisuudet pätevät ostajakentässä. Näin Suomi bidaa -kyselytutkimus toteutettiin alkuvuodesta 2022 ja siihen vastasi 64 ohjelmallisesti ostoja tekevää ammattilaista mediatoimistoissa ja mainostajan trading deskeissä.

lue lisää

10.12.2018

Mitä ohjelmallisen kentässä tapahtuu vuonna 2019?

Tässä kirjoituksessa pureudun vuonna 2019 ohjelmallisessa ostamisessa nouseviin teemoihin: itseostamiseen, videoon, mobiilin, dataan ja brändiformaatteihin.

lue lisää