Ohjelmallinen ostaminen kasvaa vauhdilla Suomessa
Tiedote
5.10.2015
Ohjelmallinen ostaminen kasvaa vauhdilla Suomessa
Mainostilan ostaminen ohjelmallisesti kasvaa tuntuvasti Suomessa. Vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla ohjelmallisesti ostettiin jo lähes 14 % display-mainonnasta.
Mainostilan ostaminen ohjelmallisesti kasvaa vauhdikkaasti myös Suomessa. IAB Finland arvioi mediatoimistoille sekä ohjelmallisen ostamisen toimistoille tehdyn kyselyn perusteella Suomen ohjelmallisen ostamisen määrän olleen vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla 13,7 % display-mainonnasta.
Ohjelmallisen ostamisen kasvu on ollut tuntuvaa. Vuonna 2013 ohjelmallisen ostamisen osuudeksi arvioitiin 1,5 % display-mainonnasta, ja vuonna 2014 osuus oli 6–7 %.
Ohjelmallinen ostaminen on järjestelmien kautta tapahtuvaa mediatilan ostamista. Mediatoimistoille ja ohjelmallisen ostamisen toimistoille lähetetyssä kyselyssä ohjelmallisen ostamisen määritelmän ulkopuolelle jätettiin medioilta suoraan ostettu mainonta, kuten Facebook-mainonta sekä hakukonemarkkinointi.
Yhä isompi osa maailman mainostilasta ostetaan ohjelmallisesti. IAB Europen arvion mukaan ohjelmallisen ostamisen markkinan koko Euroopassa oli viime vuonna 3,65 miljardia euroa. Vaikka ohjelmallisen ostamisen määrä on kasvanut meillä tuntuvasti, ollaan Suomessa jäljessä maailman isoja mainosmarkkinoita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa display-mainonnasta ostetaan ohjelmallisesti jo 52 %, arvioivat IAB US ja PwC.
”Voidaan arvioida, että Yhdysvalloissa ollaan kehityksessä meitä edellä keskimäärin viisi vuotta. Kasvu on meillä kuitenkin niin kovaa, että 50 prosentin rajapyykki ylittyy nopeammin kuin viidessä vuodessa”, sanoo IAB Finlandin ohjelmallisen ostamisen työryhmän puheenjohtaja Jukka Sundquist.
Ohjelmallinen ostaminen ei rajoitu vain perinteiseen bannerimainontaan. Video- ja mobiilimainosten ohjelmallisen ostamisen nousu näkyy jo Suomessakin. Tulevaisuudessa myös TV:n, radion ja printin mainostilaa tullaan ostamamaan ohjelmallisesti.
”Puhtaasti tulospohjaisen ohjelmallisen ostamisen päälle on alettu ostaa myös tunnettuuden lisäämiseen, kiinnostuksen herättämiseen tai muihin bränditavoitteisiin liittyviä kampanjoita”, Sundquist analysoi.
Ohjelmallisen ostamisen prosesseihin ja läpinäkyvyyteen paneudutaan 5.11. IAB Finlandin järjestämässä seminaarissa. Ohjelmallisen ostamisen opas julkaistiin alkuvuodesta 2015, ja sen voi ladata täältä.
Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, birgitta.takala(at)iab.fi
Jukka Sundquist, IAB Finlandin ohjelmallisen ostamisen työryhmän puheenjohtaja, 040 5874128, jukka.sundquist(at)klikki.com
11.12.2024
IAB Studio: Uusi yhteistyö ottaa kaikki mukaan Retail Mediaan
IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa studiossa Pasin kanssa ovat Hannaleena Koskinen Allerilta ja Teemu Kurri Craneworks / Doohlabsilta. Tällä kertaa studiossa otettiin kantaa kuumimpaan mediatrendiin, eli puhutaan retail mediasta.
lue lisää03.12.2024
Katsaus kuluneeseen vuoteen 2024: Ohjelmallinen Gaming
Gaming mainonta on ollut nousevia aiheita ohjelmallisessa ostamisessa vuoden 2024 aikana. Otimme IAB:n kanssa katsauksen kuluneeseen vuoteen gaming mainonnan parissa ja haastattelimme ohjelmallisen asiantuntijaa Nina Nordmania (Kinesso, IPG Mediabrands) sekä videomainonnan asiantuntijaa Aleksi Ylitaloa (RTL AdAlliance).
lue lisää29.11.2024
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa
Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso.
lue lisää29.11.2024
Kuinka hyödyntää tekoälyä vastuullisesti markkinoinnissa?
Tekoäly on noussut nopeasti markkinoinnin ammattilaisten tehokkaaksi työkaluksi, joka parantaa ideointia, sisällöntuotantoa ja analysointia. Vaikka tekoäly tuo mukanaan huomattavia etuja, kuten työprosessien nopeutumista ja automatisointia, sen käyttö edellyttää vastuullisuutta ja eettistä harkintaa. Tässä artikkelissa käsittelemme tekoälyn käyttöä markkinoinnin tukena ja vastuullisia käytäntöjä, jotka auttavat rakentamaan kestävää ja eettistä markkinointia.
lue lisää