Icon
Saisinko vielä yhden markkinointiteknologian, kiitos! IABlogi

Saisinko vielä yhden markkinointiteknologian, kiitos!

13.10.2016 | Dingle Oy

Saija Ekman & Kim Weckström kirjoittivat Marmaissa, että suomalaisten yritysten uusista markkinointi-investoinneista iso osa kohdistui viime vuonna markkinointiteknologioihin. Määrä on suuri siihen nähden, että tietoja aiemmilta vuosilta ei juuri ole selvillä. Jos sinulla on, kerrothan siitä minulle.
Itse kuitenkin ennustan, että investoinnit markkinointiteknologian hyödyntämiseen tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.

Yhä useammat yritykset ovat jo 100 metrin spurtteina lähteneet ottamaan käyttöön eri markkinointiteknologioita ja testaavat niistä saatavia hyötyjä omassa liiketoiminnassaan. Ja hyvä niin.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että markkinointiteknologian käyttöönotto on pitkän aikavälin investointi. Toimiakseen se vaatii investointeja paitsi teknologiaan, myös inhimillisen pääoman kehittämiseen, toimintamallien ja suunnitelmien uudistamiseen ja päivittäiseen operatiiviseen ylläpitoon, käyttöön ja usein myös sisällöntuotantoon. Eli resursseja ja kuluja, joista ei siellä markkinoinnin automaatiojärjestelmän edustajan myyntipitchissä ole mainittu. Ostajan on hyvä ymmärtää, että hankinnan kohteena ei ole vain IT-järjestelmä, vaan laajempi toimintatavan muutos. Toimiakseen markkinointiteknologia vaatii usein myös muutoksia yrityksen strategiaan.

Pitkän aikavälin investointinäkökulmaa puoltaa se, että markkinointiteknologian täysien hyötyjen kotiuttaminen vaatii melkoisesti työtä. Todelliset hyödyt eivät usein näy heti, vaan joissain tapauksissa vasta puolen vuoden kuluttua. Tämä riippuu tietenkin käyttöönoton scopesta ja yrityksen myyntisykleistä.

Aivan kuin muukin investointi, markkinointiteknologiaan panostaminen vaatii liiketoiminnalliset perustelut sille. Asiaa ajavan tahon täytyy kyetä perustelemaan, mitä liiketoiminnallista hyötyä tästä meille on, mielellään numeroin. Tarvitaan siis investointilaskelma. Sen tekemiseen apua voi löytää esimerkiksi täältä.
Teknologia-investointien arvonlisäystä voidaan myös arvioida esimerkiksi analysoimalla sen vaikutusta asiakkuuden elinkaaren arvoon (CLV) ja asiakasmäärän kasvuun.

Yksinkertaistettuna: markkinoijien on otettava askel suuntaan, jossa ehdotuksemme ja näkemyksemme perustellaan luvuin ja toiminnalle asetetaan aina liiketoiminnalliset tavoitteet ja mittarit.

Toisaalta, johtoryhmän on oltava avoin uusille mahdollisuuksille, tukea markkinointia laskelmien tekemisessä, tavoitteasetannassa ja ymmärrettävä markkinoinnin ja markkinointiteknologioiden vaikutus liiketoimintaan osallistamalla markkinoinnin osaajat yrityksen strategiaprosesseihin sekä näkemällä markkinointipanostukset investointeina kulujen sijaan.

Usein laajempaan markkinointiteknologian käyttöönottoon tulee osallistaa liiketoimintajohto ja myyntijohto markkinointijohdon lisäksi. Esimerkiksi markkinoinnin automaatio ei toimi siiloutuneessa organisaatiossa.

Kirjoittaja Jesse Ketonen Dingleltä vetää hiljattain perustettua IAB:n markkinointiteknologian työryhmää.

PS. Tsekkaa myös aiempi kirjoitus IAB:n markkinointiteknologiaryhmästä.

18.11.2024

Markkinoinnin vaikuttavuus: Mitä sinun tulee tietää lyhyen ja pitkän aikavälin mallintamisesta

Tutkimukset osoittavat, että markkinoinnilla on merkittävä rooli yrityksen kasvun edistäjänä. McKinseyn analyysin mukaan toimitusjohtajat, jotka ovat asettaneet markkinoinnin kasvusuunnitelmiensa keskiöön, saavuttavat kaksi kertaa todennäköisemmin yli 5 prosentin vuotuisen kasvun verrattuna kilpailijoihinsa. Jotta markkinointipanostukset voidaan kohdentaa oikein, tulee niiden vaikuttavuus olla todennettavissa.

lue lisää

07.12.2021

Kaupan median trendit maailmalla ja Suomessa

Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta Amazonin, Krogerin, CVS:n tai Walmartin kaltaisten kaupan medioiden menestystarinoista maailmalla. Kaupan media on aihe, joka puhuttaa nyt laajalti markkinointialan toimijoita. Globaali innostus on suurta. Ei ole liioiteltua sanoa, että kaupan media on yksi merkittävimmistä globaaleista markkinointitrendeistä.

lue lisää

13.10.2016

Saisinko vielä yhden markkinointiteknologian, kiitos!

Suomalaisten yritysten uusista markkinointi-investoinneista iso osa kohdistui viime vuonna markkinointiteknologioihin.

lue lisää

06.06.2016

Markkinointia paluumuuttajan silmin – erot markkinoinnissa Suomen ja Iso-Britannian välillä?

Sanotaan, että ensimmäiset sata päivää antavat hyvän kuvan uudesta pestistä, ja kuuden Lontoon vuoden jälkeen Härmän markkinointia on nyt takana reilut sata päivää.

lue lisää