Icon
Markkinointiteknologian oppaalle oli tilausta Markkinaluvut

Markkinointiteknologian oppaalle oli tilausta

22.10.2018 | Eliisa Puikkonen, Elisa

850 opaslatausta kolmen ensimmäisen viikon aikana - WOW! Voinemme todeta, että aihe kiinnostaa ja markkinointiteknologian oppaalle oli tilausta. Enkä ihmettele, sillä onhan aihe mielenkiintoinen ja sen sisältämä viitekehys hämmentävä.

Scott Brinkerin mukaan markkinointiteknologian eli Martechin viitekehykseen kuuluu yli 7000 eri teknologiaa. Jos haluat ymmärtää tätä, niin helppoa se ei ole. Logot kun eivät sano juuri mitään ja materiaalia löytyy netistä enemmän kuin on aikaa kahlata läpi. Lisäksi nimi hämmentää. Puhutaan markkinointiteknologioista, vaikka todellisuudessa viitekehys pitää sisällään niin datan, myynnin kuin hallinnonkin teknologioita.

Kuvan lähde: Chiefmarket.com

IAB Finlandin Markkinointiteknologian työryhmämme päätti, että lähdemme avaamaan viitekehystä suomen kielellä. Tavoitteenamme oli antaa kaikille aiheesta kiinnostuneille yksinkertainen selitys mahdollisine esimerkkeineen siitä, mitä yksittäinen kategoria tarkoittaa ja pitää sisällään. Oppaan voit ladata tästä.

Tätä ennen teimme kuitenkin suomalaisille päättäjille kyselyn ja tiedustelimme, mitä teknologioita yritys on viimeisen vuoden aikana ottanut käyttöönsä. Tulos ei yllättänyt, vaan tuki vallitsevia keskustelunaiheita. Teknologioissa korostuivat muun muassa ohjelmalliseen ostamiseen ja hakusanoihin liittyvät teknologiat sekä chat, markkinoinnin automaatio ja CRM. Data- ja myyntiteknologiat näyttävät olevan monilla investointisuunnitelmissa tulevina vuosina.

Aihe kiinnostaa, raha liikkuu ja osaajia haetaan kuumeisesti. Voimme ylpeänä todeta, että me suomalaiset olemme maailman kärkipäätä myös markkinointiteknologioiden hyödyntämisessä. Esimerkiksi HubSpot Partner -päivillä on ihmetelty, miten ihmeessä näin pienestä maasta löytyy niin monia HubSpot-partnereita. Vielä vuosi sitten muistan keskustelleeni itävaltalaisen digitoimiston edustajan kanssa, joka toivoi, että maahan tulisi kilpailua, jotta hänen ei tarvitse yksin olla avaamassa markkinaa ja kertomassa muun muassa markkinoinnin automaation hyödyistä yrityksille.

Faktat, data, luvut - nämä sopivat suomalaiseen kulttuuriimme. Hyödynnetään näitä siis jatkossakin, ruokitaan itseämme teknologioilla ja mennään kulmahuoneisiin kertomaan dataan perustuvaa faktaa.

Lataa tästä: IAB:n Markkinointiteknologian opas

Kirjoittaja Eliisa Puikkonen toimii Business Leadinä Elisa Oyj:ssä ja miettii yritysasiakkaille digitaalisia ratkaisuja. Hän toimii myös IAB Finlandin Markkinointiteknologia työryhmän puheenjohtajana. Eliisa Elisalta voi todeta, että Nomes est omen. Hän aloitti työuransa telealalla, kävi välissä hakemassa oppia media-alalta ja yhdistelee nyt tätä kaikkea oppimaansa Elisalla digiratkaisuiden parissa.

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää

18.06.2024

Digimainonnan määrä Euroopassa +11% kasvussa 2023

IAB Europe julkaisi 12.6.2024 AdEx-yhteenvetoraportin digitaalisen mediamainonnan määrästä Euroopassa vuonna 2023. 63 % kaikesta Euroopan mediamainonnasta oli digitaalista ja digimainonnan määrä kasvoi 11,1 % vuoteen 2022 verrattuna. Digimainonnan kokonaisvolyymi Euroopassa oli vuonna 2023 lähes 97 miljardia euroa. AdEx-tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin 29 Euroopan maassa.

lue lisää

10.06.2024

Digitaalinen audiomainonta vahvalla kasvu-uralla - kokonaismarkkina jo 9,3 miljoonaa euroa

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman estimaatin mukaan digiaudiomainonnan määrä vuonna 2023 oli 9,3 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa yli 30 % kasvua vuoteen 2022 verrattuna. Vuonna 2022 markkina-arvio oli 7,1 miljoonaa euroa. Digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on nousemassa yhä keskeisempään rooliin mainosmaailmaa. Suomessa kasvun myötä toimijoiden odotetaan investoivan yhä enemmän sektoriin tulevina vuosina.

lue lisää

23.05.2024

Verkkomainonta vuoden 2023 tasolla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla oli noin 164 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä laski muutaman prosentin kymmenesosan. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta jatkaa kasvua, ollen Q1/2024 aikana 57 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!