Miten pysyä kilpailun edellä?
Tarve pysyä kilpailua edellä on yhtä vanha kuin liiketoiminnan historia.
Nykyään on olemassa kuitenkin kaksi eroavaisuutta kilpailun vahvuuteen. Yksi on, että kilpailusta on nopeasti ja suhteellisen yksinkertaisesti tullut maailmanlaajuista. Toinen eroavaisuus on se, että niin meillä kuin kilpailijoillammekin on monia erilaisia mahdollisuuksia ja uusia strategisia taktiikoita päästä eteenpäin. Tämän takia tulee varmistaa, että pysymme aina askeleen tai kaksi edellä.
Perusasiat eivät kuitenkaan muutu: Ideoidaan erinomainen ja kilpailukykyinen tuote tai palvelu, tehdään markkinatutkimusta ja kohdistetaan markkinointi oikein, kasvatetaan tietoisuutta ja kasvatetaan myyntiä.
Menetelmät tietoisuuden, myynnin ja erityisesti kilpailuedun saavuttamiseksi ovat kuitenkin viime vuosien ja vuosikymmenen aikana muuttuneet. Digitaalinen maailma on vahvasti nostanut päätään ja muuttanut koko liiketoimintakokonaisuuden.
On lähes mahdotonta harjoittaa liiketoimintaa ilman jonkinlaista kytköstä digitaalisiin kanaviin tai verkkomarkkinointiin.
Verkkosivujen tärkeys
Sivustosi on näyteikkunasi, mutta toki se joutuu kilpailemaan aktiivisesti muidenkin verkkosivujen kanssa aktiivisessa ympäristössä.
Verkkosivujen tarkoitus on johdattaa potentiaalista asiakasta niin helposti kuin mahdollista siihen päämäärään, jota hän on havittelemassa. Seuraavat asiat tulisikin ottaa huomioon kun rakennat itsellesi nettisivuja:
- Tee sivuston navigoinnista asiakkaalle mahdollisimman helppoa ja sulavaa
- Käytä kuvia havainnollistamaan fyysisiä tuotteita, mutta käytä kuvia maltillisesti: liika kuvien määrä voi nopeasti turhauttaa sivuilla vierailijan
- Sisällytä yksi vahva toimintakehotus jokaiselle sivulle, esimerkiksi linkki ostoskoriin, kassalle tai yhteydenottolomakkeelle.
- Pidä sivujen sisältö ja teksti informatiivisena, suhteellisen lyhyenä ja ytimekkäänä
- Varmista, että värit, fontit, kuvakoot jne. tekevät sivuista helpot lukea ja tarkastella
- Varmista, että jokainen sivu latautuu nopeasti
- Varmista että sivusto mukautuu helposti mobiilialustoille
Älä unohda hakukoneoptimointia (SEO)
Verkkosivujen tulisi olla helposti relevantin asiakaskunnan löydettävissä, joten pelkästään verkkosivujen olemassaolo ei riitä. Yleensä palveluja, tuotteita ja tietoa haetaan hakukonejätti Googlesta, joten tänne tulisi panostaa. Tämä on myöskin (valitettavasti) alusta, jossa varmasti kilpailukin on aktiivisena – joten varmista, että optimoit verkkosivusi hakukoneet mielessä.
Tämä taas tapahtuu hakukoneoptimoinnin (SEO) avulla, jonka avulla varmistat, että verkkosivusi tekstit sisältävät tärkeitä hakusanoja ja hakusanalauseita, joita vastaan Google rankkaa sivusi sitä mukaa kun relevantteja hakuja tehdään. Hakukoneoptimointi ja hakukonemarkkinointi ovat monimutkainen prosessi, joka tulee tehdä oikein ja joka muuttuu jatkuvasti. Uusia strategioita tulee suunnitella ja toteuttaa ja näihin tulisi olla resurssit valmiina, jotta maksimaalinen hyöty saadaan irti.
Hyödynnä sosiaalista mediaa kekseliäästi
Nykyään internetissä on lukuisia sosiaalisen median kanavia, josta voit valita omasi ja liiketoiminnallesi kohdistetuimmat alustat, puhumattakaan sadoista blogeista ja foorumeista, joita voit hyödyntää tietoisuuden ja tunnettuuden kasvattamiseksi. Tämän takia onkin erittäin tärkeää pysyä ajan hermolla siitä, mihin sijoittaa rahaa ja aikaa.
Twitter ja Facebook ovat tällä hetkellä suosituimpia sosiaalisen median alustoja. Pinterest valtaa nopeasti jalansijaa, Instagramista puhumattakaan. On todella tärkeää miettiä mikä kunkin alustan tausta on, kuka kanavaa käyttää, ja minkä takia. Valitse näistä kaksi tai kolme omalle liiketoiminnallesi parasta kanavaa, ja keskity niihin. Kun resurssit antavat periksi, laajenna presenssiä muihinkin kanaviin.
Muista sosiaalisen median rooli markkinointisuunnitelmassa
Sosiaalisen median tehtävänä ei ole suoranaisesti myydä – ei ainakaan heti. Sosiaalisen median tehtävänä on herättää kiinnostusta, sitouttaa ja luoda liiketoiminnallesi puolestapuhujia ja rakentaa yhteisöä brändisi ympärille.
Sosiaalisen median tarkoituksena on olla viihdyttävä, tietoa tarjoava, auttava ja informatiivinen.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin erittäin tärkeää olla tietoinen sosiaalisen median ”vaaroista”.
Muista, että sosiaalinen media on nopea tempoinen ympäristö, jossa tulee olla salamannopea reagoimaan palautteeseen, varsinkin jos se on negatiivista. Sosiaalinen media on myöskin asiakaspalvelua, ja koko maailma on kuuntelemassa.
Meidän tulee osata suojella brändiämme oikealla tavalla verkossa – ja osata puhua sosiaalisessa mediassa ”oikealla kielellä”. Muuten kilpailijamme harppaavat edelle.
11.11.2024
Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %
Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.
lue lisää18.06.2024
Digimainonnan määrä Euroopassa +11% kasvussa 2023
IAB Europe julkaisi 12.6.2024 AdEx-yhteenvetoraportin digitaalisen mediamainonnan määrästä Euroopassa vuonna 2023. 63 % kaikesta Euroopan mediamainonnasta oli digitaalista ja digimainonnan määrä kasvoi 11,1 % vuoteen 2022 verrattuna. Digimainonnan kokonaisvolyymi Euroopassa oli vuonna 2023 lähes 97 miljardia euroa. AdEx-tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin 29 Euroopan maassa.
lue lisää10.06.2024
Digitaalinen audiomainonta vahvalla kasvu-uralla - kokonaismarkkina jo 9,3 miljoonaa euroa
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman estimaatin mukaan digiaudiomainonnan määrä vuonna 2023 oli 9,3 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa yli 30 % kasvua vuoteen 2022 verrattuna. Vuonna 2022 markkina-arvio oli 7,1 miljoonaa euroa. Digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on nousemassa yhä keskeisempään rooliin mainosmaailmaa. Suomessa kasvun myötä toimijoiden odotetaan investoivan yhä enemmän sektoriin tulevina vuosina.
lue lisää23.05.2024
Verkkomainonta vuoden 2023 tasolla
Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla oli noin 164 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä laski muutaman prosentin kymmenesosan. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta jatkaa kasvua, ollen Q1/2024 aikana 57 %.
lue lisää