Verkkomainonta kiihdytti kasvuaan 2014
Tiedote 29.1.2015
Verkkomainonta kiihdytti kasvuaan 2014
Verkkomainonnan panostukset kasvoivat Suomessa yli kymmenen prosenttia. Verkkoon ja televisioon panostetaan nyt yhtä paljon mainosrahaa.
Verkkomainonnan määrä kasvoi tuntuvasti vuodesta 2013 vuoteen 2014, selviää tänään julkaistusta, Mainonnan neuvottelukunnan TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.
Verkkomediamainonnan panostukset kasvoivat 10,8 %, kun edellisvuonna kasvua oli 6,8 %. Kokonaispanostusten arvo oli 264,9 miljoonaa euroa. Koko mediamainoskakusta verkko vei viime vuonna 22,5 %, saman verran kuin televisio. Sähköisistä mainosmuodoista verkkomediamainonta muodostaa jo lähes 45 %.
Mobiili jatkaa nousuaan
Kasvua tapahtui kaikilla verkkomediamainonnan osa-alueilla luokiteltuja ilmoituksia lukuun ottamatta.
Display-mainonnan panostukset, joihin lasketaan mukaan myös Facebook-, mobiili- ja in-stream-videomainonta, kasvoivat kokonaisuudessaan 15,5 %. Display-mainontaan panostettiin 138 miljoonaa euroa.
Mobiilimainonta jatkoi edelleen voimakasta kasvuaan. Mobiilin mainospanostukset kasvoivat vuodessa 64,7 % ja muodostavat nyt 9,9 % display-mainonnan kokonaisuudesta. Myös in-stream-videomainonta kasvoi tuntuvasti, 22,5 %. Se muodostaa 9,6 % display-mainonnasta. Facebook-mainonnan panostukset kasvoivat nekin lähes neljänneksen.
Hakumainontaan ja sähköisiin hakemistoihin tehdyt panostukset kasvoivat noin 9 % kumpikin.
Verkko kasvattaa markkinaosuuttaan mutta on jäljessä naapureita
Verkkomainonta on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä mainosmuotona perinteisempien kanavien rinnalla. Jyrkimpien, lähes 30 prosentin kasvuvuosien jälkeenkin se on noussut tuntuvasti monen muun mainosmuodon laskiessa ja kasvattanut markkinaosuuttaan merkittävästi.
Verkkomediamainonnan panostukset ovat hätistelleet television panostuksia pitkin vuotta 2014, ja kolmannella kvartaalilla verkko ylitti television panostukset ensimmäistä kertaa. Koko vuoden tarkastelussa päädyttiin samoihin osuuksiin.
”Digitaalisten sisältöjen merkitys kasvaa, eikä verkkomainonnan kasvua enää voida pistää uutuudenviehätyksen piikkiin. On hienoa, että yhä useampi mainostaja uskoo digitaaliseen mainontaan”, toteaa digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin järjestö IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
Suomi laahaa kuitenkin edelleen perässä, kun tarkastellaan Pohjoismaiden digitaalisia mainospanostuksia. eMarketerin arvion mukaan verkko vei kaikista mainospanostuksista viime vuonna Tanskassa jo 40,1 % ja Ruotsissa 29,1 %. Suomi on 22,5 prosentin mainoskakkuosuudellaan siis tuntuvasti naapurimaitaan jäljessä.
”Mediamainontaan panostettiin valitettavasti hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta olen erittäin iloinen siitä, että verkkomainonta jatkaa hyvää kasvuaan. Sähköisen mainonnan osuus ohitti nyt ensimmäistä kertaa printtimainonnan ja uskon, että lähivuosina Suomen sähköisen mainonnan ja erityisesti verkkomainonnan osuus saavuttaa hitaanlaisesti mutta varmasti Eurooppalaisen tason”, sanoo IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Henrik Laine.
Lisätietoja:
Henrik Laine, hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 050 5679121, henrik.laine (at) mtv.fi
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, birgitta.takala (at) iab.fi
IAB Finland kerää haku- ja sähköisen hakemistomainonnan sekä Facebook-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajina ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Aegis Group, Havas Media ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Descom, Klikkicom, Kontaktia, Quru, NetBooster, Opasmedia, Tulos Helsinki sekä Fiercer Media. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta yritysten suoraan ostetun hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta.
Verkkomediamainonnan kehitys 2013–2014 (miljoonaa euroa)
2013 | 2014 | muutos (meur) | muutos-% | |
Displaymainonta | 119,5 | 138 | 18,6 | 15,5 % |
Luokiteltu verkkomainonta | 33,8 | 33,4 | -0,4 | -1,2 % |
Hakusanamainonta ja sähköiset hakemistot | 85,7 | 93,4 | 7,7 | 9,0 % |
Yhteensä | 239 | 264,8 | 25,8 | 10,8 % |
11.11.2024
Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %
Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.
lue lisää18.06.2024
Digimainonnan määrä Euroopassa +11% kasvussa 2023
IAB Europe julkaisi 12.6.2024 AdEx-yhteenvetoraportin digitaalisen mediamainonnan määrästä Euroopassa vuonna 2023. 63 % kaikesta Euroopan mediamainonnasta oli digitaalista ja digimainonnan määrä kasvoi 11,1 % vuoteen 2022 verrattuna. Digimainonnan kokonaisvolyymi Euroopassa oli vuonna 2023 lähes 97 miljardia euroa. AdEx-tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin 29 Euroopan maassa.
lue lisää10.06.2024
Digitaalinen audiomainonta vahvalla kasvu-uralla - kokonaismarkkina jo 9,3 miljoonaa euroa
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman estimaatin mukaan digiaudiomainonnan määrä vuonna 2023 oli 9,3 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa yli 30 % kasvua vuoteen 2022 verrattuna. Vuonna 2022 markkina-arvio oli 7,1 miljoonaa euroa. Digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on nousemassa yhä keskeisempään rooliin mainosmaailmaa. Suomessa kasvun myötä toimijoiden odotetaan investoivan yhä enemmän sektoriin tulevina vuosina.
lue lisää23.05.2024
Verkkomainonta vuoden 2023 tasolla
Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla oli noin 164 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä laski muutaman prosentin kymmenesosan. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta jatkaa kasvua, ollen Q1/2024 aikana 57 %.
lue lisää