Icon
Q3/2013: Mainostajat panostavat rohkeasti verkkomainontaan Uutiset & blogi

Q3/2013: Mainostajat panostavat rohkeasti verkkomainontaan

04.11.2013

Vuoden 2013 heinä‒syyskuussa verkkomainontaan investoitiin 49,4 miljoonaa euroa, jossa on 4,2 % kasvua edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattaessa. Verkon uusimmat mainonnanmuodot kuten mobiilimainonta sekä videomainonta antavat reippaan sysäyksen verkkomainonnan kokonaiskasvulle. Mediamainonnan kokonaispanostukset olivat 238,8 miljoonaan euroa, vuoden takaiseen verrattaessa laskua oli 6,1 %.

Mediakulutuksen muutos näkyy myös verkkomainonnan eri kategorioiden kehityksessä. Yleisöt kuluttavat nyt paljon videosisältöjä sekä helposti mukana kulkevien mobiililaitteiden sisältöjä. Mainostajat investoivat entistä rohkeammin verkkomainonnan uusiin mahdollisuuksiin.

Edelleen kolminumeroisin luvuin kasvava mobiilimainonta sisältää älypuhelimien sekä tablet-laitteiden mainonnan. Tiedonkeruu ei kuitenkaan vielä tavoita kaikkia mobiilimainonnan panostuksia. Mobiilipäätelaitteiden kasvanut käyttö näkyy myös hakumainonnassa. "Mobiilihakujen määrä kuluvan vuoden kolmannella kvartaalilla Suomessa oli usealla toimialalla jo n. 25 % kaikista hauista", kommentoi Google Finlandin Industry Analyst Johanna Wahlroos.

”Verkkomainonta kehittyy juuri nyt huimalla vauhdilla. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia ratkaisuja markkinoille tulee, kun big data yhdistyy mobiili- ja videomainontaan", IAB Finlandin puheenjohtaja Jarkko Kyttänen kertoi.

IAB Finlandin markkinoinnin päättäjille suunnatun kyselyn mukaan verkkomainonnan eri kategorioille odotetaan lähitulevaisuudessakin pääosin positiivista kehitystä talouden vaikeasta tilanteesta huolimatta. Mobiilimainonnan (+78 %) sekä myös netti-tv:n ja online-videomainonnan (+22 %) investointien nähdään kasvavan voimakkaasti vuoden loppuun asti.

Lähteet:
TNS Ad Intelligence: display ja luokitellut, IAB Finland: hakusanamainonta, sähköiset hakemistot ja Facebook.

Lisätietoja:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi
Jarkko Kyttänen, hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 040 703 5190, etunimi.sukunimi(at)sanoma.f.

IAB Finland kerää haku- ja sähköisen hakemistomainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajina ovat kaikki mediatoimistot, Avaus Consulting, Estime, Klikkicom, Kontaktia, Quru, NetBooster, Opasmedia, Tulos Helsinki, Fiercer Media ja Mainostoimisto Weblandia. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta yritysten suoraan hakukoneyritykseltä ostetun hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Tässä IAB:n kvartaaliseurannassa on korjattu vuoden 2012 vertailujakson tiedot vertailukelpoisiksi poisjääneiden tiedontoimittajien osalta.

BLOGI
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

29.11.2024

Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää

01.11.2024

IAB arvioi natiivimainonnan määrän Suomessa

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on arvioinut natiivimainonnan määrän Suomessa. Suurimpien kotimaisten mediatalojen sekä natiiviverkostojen myymän natiivimainonnan kumulatiivinen määrä vuonna 2023 oli noin 15,8 miljoonaa euroa. 

lue lisää

28.10.2024

MIXX kumppanuudet myynnissä!

Haemme 2-3 Platina -kumppania MIXX Awardsille, IAB:n toista kertaa järjestämälle värikkäälle palkintogaalalle, jossa digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät kerätään yhteen.

lue lisää