Icon
Vuoden IABloggaja 2013 – Atte Kniivilä! Uutiset & blogi

Vuoden IABloggaja 2013 – Atte Kniivilä!

04.03.2014 | Marko Siltala

IABlogin vakituisten asiantuntijoiden keskuudesta on valittu Vuoden IABloggaaja vuosimallia 2013. Nyt valinta osui mobiilimarkkinoinnista aktiivisesti bloganneeseen Atte Kniivilään. Valinta toteutettiin edellisen vuoden tapaan siten, että raadille nostettiin kolme ehdokasta, joista valita ansioitunein bloggaaja.

Raatiin kuuluivat IAB:n edustajina toiminnanjohtaja Birgitta Takala sekä viestintä- ja markkinointipäällikkö Lotta Heikkeri. Raadin ulkopuolisena jäsenenä toimi Blogirinki Median perustaja Jenni Häyrinen, joka pitää myös Liemessä-ruokablogia.

Kuluvana vuonna Atte on aktiivisesti käsitellyt ajankohtaisia mobiilimarkkinoinnin aiheita noudattaen erinomaisesti IABlogin sisältöohjeistusta. Atte tarjoilee blogeissaan aiheita, jotka pureutuvat myös yksityiskohtiin ja tarjoilevat vastauksia. Näin hänen artikkelinsa ovat usein alan ihmisille mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa.

Jenni Häyrinen kommentoi voittajan kirjoituksia seuraavasti: ”Atte tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin. Erityisesti arvostan, että Aten kirjoitukset ovat eteenpäin katsovia, mukaansatempaavia ja tarjoavat uusia näkökulmia perinteisen ja totutun sijaan. Asiantuntijaroolista huolimatta Atte onnistuu säilyttämään kirjoituksissa rennon ja helposti lähestyttävän tyylin.

Kuvassa vasemmalta lukien: Lotta Heikkeri, Birgitta Takala, Atte Kniivilä, Jenni Häyrinen ja Marko Siltala.

IABlogi on nyt toiminut kaksi vuotta digitaalisen median asialla. On hienoa nähdä, että blogi on vakiintunut ja se on selvästikin tullut jäädäkseen. Konsepti on herättänyt kiinnostusta myös muiden maiden IAB-järjestöissä, joista muun muassa IAB Australian sivuille onkin jo syntynyt sisarblogi.

Kaikesta tästä kuuluu kiitos IABlogin asiantuntijoille. Oman leipätyönsä ohella he jakavat osaamistaan ja luovat keskustelua. Näin he toimivat yhteisellä asialla kehittämässä digitaalisen mainonnan kasvua ja kehitystä.

Mutta. Kolmas vuosi toden sanoo. Hyvän perustan päälle on aina parempi rakentaa uutta. Kuluvana vuonna keskitymme selvästi voimakkaammin laadukkaan sisällön ja erilaisten kumppanuuksien määrän kasvattamiseen. Tästä on hyvä jatkaa. Vielä kerran paljon onnea Atelle!

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

29.11.2024

Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää

01.11.2024

IAB arvioi natiivimainonnan määrän Suomessa

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on arvioinut natiivimainonnan määrän Suomessa. Suurimpien kotimaisten mediatalojen sekä natiiviverkostojen myymän natiivimainonnan kumulatiivinen määrä vuonna 2023 oli noin 15,8 miljoonaa euroa. 

lue lisää

28.10.2024

MIXX kumppanuudet myynnissä!

Haemme 2-3 Platina -kumppania MIXX Awardsille, IAB:n toista kertaa järjestämälle värikkäälle palkintogaalalle, jossa digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät kerätään yhteen.

lue lisää